Kuuden hengen retkue käänsi lauantaina aamupäivällä autojen keulat kohti Kuivaniemeä. Siellä sijaitsee retkikohteemme Kuivajoki, joka alkaa Oijärveltä, ja päättyy Perämereen. Matkalla piipahdettiin kahvilla Meri-helmessä. Tämän jälkeen vietiin toinen auto lopetuspaikalle, joksi valittiin Kuivajoen ylittävä silta Asemakylän tuntumassa. Sitten koko kuusikko mukaan otettavine tavaroineen ahtautui Vesan Tucsoniin, ja lähdettiin ajamaan kohti yläjuoksua. Ensin vietiin kaksi seurueen jäsentä, joilla oli pitemmät/nopeammat paatit, ylemmäksi. Heidän lähtöpaikka oli Harjulan kylän kohdalla oleva Kuivajoen ylittävä silta. Me muut palasimme n 6 km alaspäin, myös meidän lähtöpaikka oli joen ylittävän sillan kohdalla.
Lähdettiin pikkuhiljaa meloskelemaan, virtaus oli varsin hyvä suvannoissakin, ja meidän enimmäkseen alle kolmimetriset paatitkin kulki keveästi. Koskipaikkoja tuli ihan kohtuullisen tihein väliajoin, eikä mitään hirveän pitkiä suvanto-osuuksia ollut. Jälkijoukko saavutti meidät varsin pian, tämän jälkeen jatkettiin yhdessä eteenpäin. Ainoa ruokailutauko pidettiin Hyryn kylän liepeillä.
Tämän jälkeen kosket vaan parani, yksittäisinä mainittakoon Kattilakoski, jossa oli reissun suurimmat aallot. Ja sen alapuolella pari muuta, joiden stopparit nimensä mukaisesti tehokkaasti pysäyttivät osaa porukasta, allekirjoittanut mukaanlukien.
Vettä oli vielä runsaasti, vaikka jututtamamme paikallinen kertoikin veden laskeneen jo 70 cm viikon takaisesta huipusta. Kivistä ei vielä ollut haittaa, mutta eri kokoisia stoppareita oli jo muodostumassa, kuten videoltakin näkyy.
Reissusta tosiaan löytyy gallerian puolelta videonpätkä, jossa on kuvaa Kattilakoskesta ja jostain toisesta aiemmasta koskesta. Latautumisen aikana kerkee juoda muutaman kupillisen, mutta kyllä se sieltä lopulta tulee näkyviin, ja jos ei muuten näy, niin sitten kannattaa ladata pätkä omalle koneelle.
Matkaa kertyi lähtöpaikasta riippuen n 29.5 km /n 35.5 km.
Olin Kuivajoella ensimmäistä kertaa, mutta täytyy sanoa, että taas tuli yksi joki lisää, minne pitää päästä uudestaan.


