K&C ry

Vesillä vuodesta 1982

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Pärjänjoki 19.5.2008

Pärjänjoelle tehtiin perinteinen keväinen retki.

Melomaan lähdettiin Romekoskelta ja lopeteltiin Leviärinnankosken alkuun heti Ruskeakallion kosken jälkeen. Matkaa kertyi 21km.

Matkaan lähdettiin Nokkalasta kuuden kieppeillä ja tavoitteena oli olla vesillä yhdeksältä. Koillisportissa suoritettiin perinteinen kahvi&suklaatankkaus ennenkuin suunnattiin tiputtamaan toista autoa lopetuspaikkaan. Harhaan ajettuamme ja muutenkin sivuteitä ralliautoillessa todettin lopetuspaikka turhan syrjäiseksi ja koitetaan katsoa ensi kevääksi helpompi paikka. Joen kannalta nykyinen paikka oli tosi hyvä sillä Ruskeakallion jälkeen alkavat jälleen suvannot. No auto saatin jätettyä ja sitten lähdettiin etsimään lähtöpaikkaa. Suunniteltu aloituspaikka jouduttiin alkuunsa hylkäämään sillä tie oli vedetty puomilla kiinni. Varasuunnitelmana suunnattiin Romekoskelle jonka tie oli auki ainakin ensi silmäyksellä.

Auto saatin hyvin tiukasti parkkiin noin puoli kilometriä ennen jokea. Keli oli onneksi kovin kesäinen

kesa

 

Alkulämmittelyt suoritettiin melomalla parkkeerattu auto pitkin maita ja mantuja väljemmille vesille asfalttitien tuntumaan.

auto

Kellon lähestyessä puoli kahtatoista päästiin vihdoin vesille heti Romekosken yläpuolelta ja edessä oli mukava alamäki. Ensin Romekoski ja sitten pitkä Vannekoski. Pärjänjoki on näiltä osin erittäin hieno erämaajoki ja melominen sujui ohimennen maisemia katsellessa ja pienten koskien viemänä.

eramaa

Ensimmäinen ja ainut tauko pidettiin Jokimäen kylän jälkeen ennen pitkiä suvantoja. Ilma oli sen verran viileä ja melojat laiskoja vetämään lämmintä päälle, että tauko pidettiin lyhyenä versiona. Parit kylmät makkarta ehdittiin kuitenkin vetäistä naamaan ennenkuin jatkettiin matkaa.

Lopun Ruskeakallion koski on hieno paikka ja kallion päällä oleva laavu varmasti käymisen arvoinen paikka. Tällä kertaan jätettiin kuitenkin se väliin. Lopetuspaikkakin löydettiin helposti uuden (GPS) ja vanhan (muovipussi puussa) tekniikan avulla. Muovipussistrategiaa pitää sen verran uudistaa että ensi kerralla valitsee värikkäämmän pussin puuhun roikkumaan.

Retken offroad ajot toteutettiin luontoa säästäen

 

Pärjänjoesta on saatavissa melontakartta jota voi tilata Pudasjäven kaupungilta hintaan 3€. Joki on melottavissa parhaiten tulva-aikaan jolloin kosket ovat vielä vauhdikkaita. Tänä vuonna vesi oli jo laskenut, joten kosket olivat kaikki helppoja. Sen verran oli vielä vettä että kivet olivat piilosilla. Epäilyjä oli että vesi voisi vielä nousta kelien lämmetessä sillä maa on vielä roudassa ja yläjuoksulla paljon lunta.

Jokikuvaus:
http://www.pudasjarvi.fi/yhteisot/eramelojat/melonta.html