Seura järjestää tänäkin vuonna harjoituskerhon, jonka tavoite on auttaa jäseniä omassa teknisessa kehityksessä. Kurssitarjonta on monipuolinen ja seuran koulutuspolku perustuukin paljon omaan harjoitteluun kurssien lisäksi. Yksin on usein vaikea innostua lähteä harjoittelemaan, varsinkin jos on vasta alooittanut melontaharrastusta. Kerhon harjoitukset ovat ohjattuja ja ilmoitetaan tähän ketjuun paikka, vetäjä, taso ja harjoituksen teema.

Huom: ei ennakkoilmoittautumisia ja jokainen huolehti omasta kajakkivarauksesta.

Kerhossa noudatetaan seuraavat tekniset tasot ja tietyt harjoitukset sopivat kaikille tasoille (esimerkiksi navigointi, turvallisuus, reskutus)

- Taso 1 (vastaa EPP1 taitokoetta). Aloittelija: on käynyt alkeiskurssilla tai ei ole erityisesti kouluttautunut. Osaa meloa suoraan ja on voinut meloa paljonkin (aloittelijataso kuvaa tekniista osaamista enemmän kuin melontauran pituus). Kajakin kallistus on vieras ajatus ja sen käsittely ei ole vielä hallussa. Tämän tason harjoituksissa harjoitellaan alkeiskurssin asioita.

- Taso 2 (EPP2 tai siihen pyrkivä): Meloja osaa meloa eteen, taakse, sivulle ja kääntyä. Uskaltaa kallistaa kajakkia ja kajakin hallinnassa on kokeillut kaarivedon lisäksi etuperäsimiä, melaperäsimiä. Meloja on joskus harjoitellut pelastautumisia. Tämän tason harjoituksissa harjoitellaan jatkokurssien asioita (alkeet II, johdatus merimelonnan tekniikkoihin, koskimelontaan tarvittavat tekniikat)

- Taso 3: Teknisesti osaava meloja: hallitsee tuentoja, erilaisia ohjausteknikoita, osaa reskutuksia ja on jo melonut suhteellisen haastavissa olosuhteissa (tuuli ja aallokko).


KALENTERI

2023

Kaikki harjoitukset ovat myös seuran tapahtumakalenterissa.

- la 18.2.2023. Paripelastastus ja yksin pelastautuminen Raatin uimahallissa klo 17:30 alkaen. Kaikki tasot 1-3. Vetäjät : Sylvain Eckhardt ja muita ohjaajia

- ma 5.6.2023. Tukkisaaressa klo 18 alkaen "eteenpäin melonnan tekniikka" kaikille tasoille sopiva ja erityisesti "tehokas eteenpäin melonta" - kurssilla käyneille. Mitä aikaisemmassa vaiheessa opettelet melomaan tehokkaasti ja taloudellisesti eteenpäin, sen paremmin! Tämä sopii siis kaikille myös vasta alkaneille! Vetäjä : Olli-Pekka Kaurahalme
 
- ma 12.6.2023. Tukkisaaressa klo 18 alkaen "tasapaino, kallistaminen ja tuennat" . Kaikki tasot 1-3. Hyvä harjoitus jos haluat treenata vaativampiin olosuhteisiin (kova tuuli ja aallokko), jolloin tasapainon hallinta on tärkeä.  Hyvä (meri)kajakin hallinta vaatii melanvetojen ja kallistusten yhdistäminen, joten harjoitus sopii erinomaisesti teille, jotka haluavat kehittää merikajakin käsittelyä. Harjoitus sopii siis "melonnan alkeet II", "johdatus merimelonnan tekniikkoihin" ja "merimelonnan edistyneet tekniikat" kursseja käyneille . Vetäjä : Olli-Pekka Kaurahalme
Joomla templates by a4joomla