Melontaa nuorille talvi 2009-2010
Ulkomelonnat ovat päättyneet tältä vuodelta, mutta toiminta jatkuu uimahallissa.
Lauantain Raksilan uimahallivuorot
K&C tarjoaa tiettyihin aikoihin nuorille ohjattua toimintaa uimahallivuoroillaan Raksilassa lauantaisin klo 20:15-21:30. Melonnan alkeet, melontaa erilaisilla kajakeilla, leikkimielistä toimintaa esimerkiksi palloilla. Lisätietoja Sylvain, puh. 040-5840845 Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen . Lisäksi hallissa on sopivaa kalustoa ja lapset tai nuoret voivat vapaasti meloa vanhempiensa valvonnassa yleisvuoroilla. Lisätietoja uimahallivuoroista TÄSTÄ LINKISTÄ.
- 20.2.2010: Lasten ja nuorten melontaa: Lapsille ja nuorille leikkimielistä toimintaa. Ohjelmassa leikkejä mm. pallolla (pooloa). Vuorolle voi tulla osallistumaan vaikka ei olisi melonut aikaisemmin. Eli kaverit voi tuoda halliin tutustumaan. Tervetuloa! Allas ei ole silloin muilta käyttäjiltä suljettu ja uimareille jäteätään uintirata.
- 27.2.2010: Kajakkimelonnan tekniikkakurssi. Kurssi ei ole erikoisesti lapsille tai nuorille tarkoitettu, mutta jos tahto oppia melontatekniikkaa riittää, niin kurssille sopii myös nuoremmillekin!
Torstain hallivuoro Vesijatulissa Haukiputaalla klo 20.30-21.30
Vesi-Jatulin vuorot ovat tarkoitettu slalom-harjoituksiin. Slalom-harjoittelu edellyttää melonnan alkeiden hallintaa (esim. muutaman kerran harjoittelu maanantain ohjatuissa harjoituksissa). Myös aikuiset voivat osallistua slalom-harjoituksiin. Lisätietoja TÄSTÄ LINKISTÄ tai Sylvainilta, puh. 040-5840845 Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen




