K&C:n perinteisesti avoimia 3-päiväisiä melontakouluja. Osallistuminen ei edellytä K&C:n jäsenyyttä, mutta jäsenille on 50% alennus.

- melontakoulu 1: ma 21.6., ti 22.6. ja ke 23.6.2021 klo 13-15

- melontakoulu 2: ajankohta auki

- melontakoulu 3: ajankohta auki

 

Paikka: Nokkala (Hintantie 18b)

 

Sisältö ja tavoite: Melontakoulut kestävät 3 x 2t ja niiden tarkoituksena on antaa nuorille ja lapsille mahdollisuus tutustua melontaan turvallisesti sekä opettaa melonnan perustaidot. Melonta on hyvin monipuolinen liikuntamuoto. Melontakoulujen yhteydessä tutustutaan melonnan eri lajeihin sekä käytetään erilaisia kajakkeja ja kanootteja. Melontakouluissa opetetaan tekniikkaa, mutta opettaminen tapahtuu leikkien tai leikkimielisten tehtävien kautta. Nuorille annetaan mahdollisuuksia oppia itse kokeilemalla, matkimalla tai kuuntelemalla ohjeita. Ohjaajat keksivät tilanteita, joissa osallistujilla on mahdollisuus löytää itse ratkaisuja ja onnistua tehtävissä. Avainasia melontakouluissa on hauskuus ja melontaa opetellaankin leikkimielisesti. Viimeisenä päivänä pidetään pieni melontaretki jolloin pidetään evästaukoa (omat eväät mukaan!) sekä päivän yllätys!

Esimakua vuonna 2017 pidetystä melontakoulusta:

Ilmoittautumiset: LOMAKKEELLA

Pääsyvaatimukset: aikaisempaa melontakokemusta ei tarvitse, sen sijaan uimataito vaaditaan!

Ikä: noin 10 - 16v, mutta jos uimataito on hyvä voi osallistua nuoremmatkin (8v on kuitenkin ehdoton minimi)

Hinta: 50 euroa (25 euroa K&C:n jäsenille). Hinta sisältää opetuksen ja kaluston.

Ojaaja: Iisa Mäenpää

Tiedustelut :iisa(at)iisamaenpaa.fi tai puh. 040-0551491

Joomla templates by a4joomla