Kurssit

K&C ry järjestää monipuolisesti erilaisia melontakursseja. Kurssit on tarkoitettu niin seuran jäsenille kuin ulkopuolisillekin lajin harrastajille. Maksupolitiikka suosii kuitenkin seuran jäsenyyttä, sillä jäsenet pääsevät osallistumaan kursseille edullisemmin. 

Seura järjestää myös sekä valmiita että toiveittesi mukaisia tilauskursseja tai opastettuja retkiä ryhmällesi. Tutustu tarjontaan tai ota yhteyttä toiminnanjohtajaan puhelimitse (040-5840845) tai sähköpostitse (sylvain.eckhardt (ät) kc.fi). 

Haluatko antaa lahjaksi K&C:n melontakurssin? Ota yhteyttä toiminnanjohtajaan edellä mainituilla tavoilla. 

 

K&C:n melojan polku

K&C:n melojan polku perustuu järjestelmälliseen ja monipuoliseen kurssitarjontaan. Kurssien suorittaminen tapahtuu alla olevan kaavion mukaisesti ylhäältä alaspäin. Otathan huomioon, että eteneminen seuraavalle kurssille edellyttää omatoimista harjoittelua. Kukin oppii omaan tahtiinsa, mutta yleisesti ottaen sopiva määrä omatoimista harjoittelua on 10 h. Tekniikkaa voi harjoitella itsenäisesti tai ohjatuissa harjoituksissa, kuten harjoituskerhossa

Osallistuminen ylemmän tason kursseille on mahdollista ilman aiempien kurssien suorittamista, jos meloja hallitsee riittävän tekniikkatason. Perehdythän kurssien sisältöihin sekä taitovaatimuksiin. 

Seuran kurssivalikoima koostuu pääosin peruskursseista, koski- ja merimelontakursseista, mutta myös SUP- ja avokanoottikursseista sekä erilaisista yleisistä tekniikkakursseista. 

Kurssikalenteri 2024

Osa-aluepvmKurssiPaikka
Yleinen20.1.Kajakkirullauksen perusteet (1)Raatin uimahalli
Yleinen27.1.Kajakkirullauksen perusteet (2)Raatin uimahalli
Yleinen10.2.Kajakkirullauksen perusteet (3)Raatin uimahalli
Yleinen23.3.Kajakkirullauksen perusteet (4)Raatin uimahalli
Yleinen30.3.Tasapaino ja tuennat (1)Raatin uimahalli
Yleinen6.4.Kajakkirullauksen perusteet (5)Raatin uimahalli
Avokanootti17.5.Avokanoottimelonnan perusteet (kaksikko)Tukkisaari
Perus20.–21.5.Alkeet I (1)Nokkala
Perus / meri24.5.Alkeet II (1) meriTukkisaari
Perus27.–28.5.Alkeet I (2)Nokkala
Avokanootti30.5.Avokanoottimelonnan perusteet (kaksikko)Tukkisaari
Perus / meri31.5.Alkeet II (2) meri
Perus3.–4.6.Alkeet I (3)Nokkala
Perus / koski6.6.Alkeet II (3) koskiNokkala
Koski6.6.Koski 1 - koskimelonnan perustekniikatNokkala
Perus10.–11.6.Alkeet I (4)Nokkala
Meri13.6.Meri 1 - johdatus merimelonnan tekniikoihinTukkisaari
Perus / meri14.6.Alkeet II (4) meriTukkisaari
Meri20.6.Meri 1 - johdatus merimelonnan tekniikoihinTukkisaari
Perus24.–25.6.Alkeet I (5)Nokkala
Koski26.6.Koski 1 - koskimelonnan perustekniikatNokkala
Perus1.–2.7.Alkeet I (6)Nokkala
Koski2.7.Koski 1 - koskimelonnan perustekniikatNokkala
Perus/meri5.7.Alkeet II (5)Tukkisaari
Koski6.7.Koski 3: Koskimelonnan perusteet (koskessa)Auki vielä
Perus8.–9.7.Alkeet I (7)Nokkala
Koski 10.7.Koski 1 - koskimelonnan perustekniikat
Koski11.7.Koski 2 - Koskimelonnan edistyneet tekniikatNokkala
Perus/meri12.7.Alkeet II (6)Tukkisaari
Koski13.7.Koski 3 - Koskimelonnan perusteet (koskessa)Koiteli/Tulikurkku
Perus15.–16.7.Alkeet I (8)Nokkala
Perus/meri19.7.Alkeet II (7)Tukkisaari 
Perus29.–30.7.Alkeet I (9)Nokkala
Meri1.8.Meri 1 - Johdatus merimelonnan   tekniikoihinTukkisaari 
Perus/meri2.8.Alkeet II (8)Tukkisaari
Perus12.–13.8.Alkeet I (10)Nokkala
Perus/meri16.8.Alkeet II (9) Huom: uusi ajankohtaTukkisaari
Perus26.–27.8.Alkeet I (11)Nokkala