background

Melonnan ohjaajakoulutus 28.-29.6.2017 Raahessa

 

Petri Sutinen pitämässä vastaavaa kurssia Oulussa heinäkuussa 2014

 

Pikkulahden Palvelut Oy järjestää Melonta- ja Soutuliiton ohjaajakoulutuksen 28.-29.6.2017 Raahessa. Kouluttajana toimii Petri Sutinen ja on taas tulossa laadukas kurssi upeassa Raahen saaristossa.


Koska K&C:llä tarvitaan koko ajan ohjaajia koulutus on jäsenille ilmainen. Ehtoina on, että ohjaajaehdokas saa kurssitodistuksen ja ohjaaja sitoutuu ohjaamaan tiettyä määrää kursseja/ohjauksia (noin 12 tuntia). Koulutukseen voi osallistua vaikka ei haluaisikaan toimia varsinaisesti seuran kursseilla ym. seuran koulutustoiminnassa, paitsi nämä 12 tuntia ovat pakollisia. Koulutuksen myötä kehittyvät melontataidot ja kurssi tuo tärkeitä turvallisuusasioita esiin. Jos aiot olla esimerkiksi retken vetäjänä tai joko rentomelotojen tai kuntomelontojen vetäjänä, koulutus on hyvin suositeltava!

Koulutukseen voi osallistua myös ilman seuran tukea , mikäli näin haluaa ja silloin hinta on 175€.

Koulutuksen pääsyvaatimus on taitotesti 2 (EPP2). Testi on mahdollista suorittaa juuri ennen koulutusta 27.06.2017 klo 18. Seura kustantaa myös taitotestin (arvo 30€). Mikäli seuralta on lähdössä osallistujia, heille järjestetään kevään aikana ilmaisia harjoituksia niin, että pääsevät varmasti taitokokeesta läpi. 

Lisätiedot, ilmoittautumiset Pikkulahden palveluiden sivuilla: http://www.pikkulahdenpalvelut.fi/tuotteet.html?id=35/200525

Lisätiedot Melonta- ja soutuliiton koulutuksesta: http://www.melontajasoutuliitto.fi/koulutus/melonnan-koulutus/ohjaajakoulutus/  sekä taitokokeista: http://www.melontajasoutuliitto.fi/koulutus/melonnan-koulutus/melonnan-taitokokeet/
 
 
2017  Melontaseura K&C ry   globbers joomla templates